Yhdeksästoista kirje

Tervehdys Rimmilästä!

Elokuisen luontoyhteysohjaajakoulutuksen jälkeen olen halannut puita, useampaakin. Olen yrittänyt kuunnella herkemmin luonnon viestejä ja ottaa oppia siitä (vai hänestä?). Olen kutistunut kokoisekseni tähtitaivaan alla ja myrskytuulen puhaltaessa niin, että tajunta lakoaa. Ja kantoon väsyneenä kompastuessani yhtäkkiä huomannut, että sadekin lepää, helminauhana jonkun toisen kutomassa riippukeinussa.

Mutta sitten on tietysti arki, realiteetit ja pläts. Seuraavassa valokuvassa näkyy opinnäytetyöni ”Tomaatin viesti” loppukesältä. Pakkohan ne oli poimia vihreinä, kun eivät kypsyneet kasvihuoneessa pihan perällä. Ystävän neuvosta asettelin tomaatinraakileitten joukkoon omenan ja sipulin. Ne vauhdittivatkin kypsymistä huimasti, aina mätänemiseen saakka. Kuvan alla ”kuulemani” viestit.

  Viestit:      

osta ketsuppisi kaupasta

mikä viherpeukalo oletkaan

siirrä kasvihuone pikkasen aurinkoisempaan paikkaan

muuta jonnekin, missä saadaan molemmat lämpöä ilman kasvihuonetta

kai sä muistat että olit allerginen meille lapsena

jätä puutarhahommat ne paremmin osaaville

ota opiksesi ja ensi vuonna uusi yritys

Olen (syötynä) terveyspommi! T:tomaatti (ei vihreä!)

kilohinnasta ei keskustella

vai kannattaisko sittenkin

ei täällä mikään kasva

sä et puhunut mulle mitään koko kesänä, kastelit kyllä

älä rupee analysoimaan

jee, sä yritit

kannattaa keskittää voimavarat johonkin muuhun kasvatustyöhön

unohda kasvattaminen

älä luovuta

kaikki mätänee aikanaan                                                                                                                                    

Annan tomaattien jatkaa puhutteluaan ”haudan takaa”, sillä ne tosiaan mätänivät kaikki tyynni neljää lukuunottamatta, jotka olivat kieltämättä kyllä varsin maukkaita.

Menneellä viikolla satoi sentin ensilumi ja eilen aamulla ritisi millin jää allani, kun pulahdin Renkajärveen. Viesti on selvä. Nyt on aika puutarhurin keskittyä muihin hommiin ja hommia onkin riittänyt.

Olemme kahden ex-työtoverini kanssa lyöneet päät ja sielumme yhteen, perustaneet kolmen akan voimatiimin ja antaneet sille nimen Voimakat.

Rakentelemme unelmatyöpaikkaamme, joka ei siis ole luomumaatila, vaikkakin liittyy ravituksi tulemiseen ja kasvuun. Haaveena on hirsiseinäinen kahvila-kurssikeskus-sielunhyvinvointikeskus veden äärellä. Paikka, jossa voisi piipahtaa kahvilla tai sointukylvyssä tai tulla kursseille lepäämään, virkistymään, oppimaan jopa jotain uutta, löytämään itsestään luovuuden lähteet tai peräti uuden suunnan elämälleen (jos sellaista kaipaa).

Yhtä kartanoa kävimme jo katsomassa Lopella, mutta seuraamme myös uutisia ja kartano-kahvila-kurssikeskus & korona ei kuulostanut hyvältä kombolta. Paitsi jos olisimme saaneet kartanon vuokralle puoli-ilmaiseksi.

Älä luovuta, sanoo tomaatti ja sisäinen intuitio peesaa. Lähdemmekin liikkeelle pienemmin neliöin, halvemmalla kilohinnalla, kevyemmällä otteella, levosta käsin. Ja joulukuun alusta meillä on ihana, avara tila Tehdasvillassa, Hattulan keskustassa aivan radan varrella. 1900-luvun alussa siellä on valmistettu kirkkoviinit, mikä sopiikin hyvin teemaan, sillä nytkin siellä on ”pöytä katettuna”. Ja kutsu käy tulla juuri sellaisena kuin olet. Kaikki on valmista!

Kuulostelen keittiön ikkunasta juuri nyt näkyvää harmautta. Taidan antaa sateen urakoida. Ja vetäyden helminauhaksi sohvalle lepäilemään. Toivon sinullekin lepoisaa oloa <3!

Lämpimin terveisin,

Ansku

Ps. Voimakat – touhua ja tapahtumia löydät Instagrammissa ja Facebookissa sivulla Voimakat

Advertisement