Viidestoista kirje

Tervehdys Rimmilästä!

Kesä on ryöpsähtänyt Rimmilään ja meikäläisen sieluun. Olen möyhinyt kasvimaan ja istuttanut perunaa, sipulia, porkkanoita ja herneitä. Sekä neljä musta-puna-valkoviinimarjapuskaa, karviaispensaan, kolme kirsikkapuun pikkuversoa sekä kaksi isompaa kirsikkapuuta, joista toinen on lajikkeeltaan suklaakirsikka. Kuulostaa siltä, että se saattaisi kasvaa kirsikkakonvehteja. Muutama akileija, kurjenpolvi, kärhö, keltavuokko ja kuunlilja on päässyt myös pihapiiriin. Mies halusi ostaa muratin ja minä humalan. Kumpikin kasvi on hyvin valloittava, murattikin saattaa jo yhdessä kesässä vallata koko seinämän. Humalasta minulla ei ole kokemusta.


Kaiken edellä mainitun lisäksi tietysti luonto on ihan ilman apuani täyttänyt pihapiirin omalla loistollaan ja saan juopua sen kauneudesta. Luonto tuntuu olevan väsymätön. Minä joudun puutarharehkinnän lomassa lepuuttamaan alvariinsa, mutta kukapa minua kieltää pitämästä kahvitaukoja joka tunti. Ei kukaan paitsi minä itse. Opettelen alittamaan riman, mikä on kylläkin hankalaa, kun on ensin opetellut laskemaan rimaa. Nuorena pidin limboamisesta, mutta nyt se herättää lähinnä rima-apatiaa. Ei taivu, ei. Joten kannattaisiko keskittyä johonkin muuhun kuin rimoihin?


Sairausloma alkaa olla lopuillaan ja tunnen, että voimat ovat palaamassa. Ensi viikolla on vielä sydäntutkimukset, koska järjen ääni kertoi, että minäkin olen ihminen ja siten mahdollisesti myös potilas aika ajoin. Wikipedian mukaan potilas on henkilö, jota varten terveydenhuoltojärjestelmä on olemassa. Päättelin että se on siis myös minua varten ja hakeuduin rintakipuineni vastaanotolle. Ja koska olen ylipainoinen, hyperkolesteroleminen, pitkittyneen stressin ja unettomuuden riepottelema, viidenkympin rajapaalun ylittänyt nainen, jolla on sukurasite sydänsairauksien suhteen, on tietysti asianmukaista, että sain lähetteen rasitus-ekg-tutkimukseen. Poljen kuntopyörää lätkät rintakehällä ja lääkäri kertoo tuleeko sydämeen hapenpuutteen viitteitä rasituksen aikana. Ennakkokäsitykseni on, että ainakin siinä tulee dokumentoidusti paljastumaan huono kuntoni. Sen hoito on tietysti melko pitkälle omissa käsissäni enkä tiedä tehostaisiko sitä erikoislääkärin käteeni lykkäämä liikuntaresepti.


Tietenkin pitäisi liikkua, tottakai, ofcourse ja jag måste. Pulssitason pitäisi nousta kuntoillessa ja siihen on kaavakin. Nainen vähentäköön ikänsä verran luvusta 226 ja laskekoon saadusta luvusta 70 prosenttia. Mutta sitten on vielä maksimisykkeet ja sykereservit ja siihen loppuukin matemaattinen intoni. Luojan kiitos nykyisin puhutaan myös liikuntapiirakasta.


Toiset tykkää kovasti to-do -listoista. Mieheni käyttää niitä jatkuvasti, koska hän kärsii vaikeasta, aivokuumeen jälkitilaan liittyvästä muistihäiriöstä. Minäkin olen välillä väkertänyt listoja saadakseni jotain tolkkua tekemisiini. Tänä keväänä trendikkäästi muutin to-do-listani to-be-listaksi, mutta se kuulosti niin ärsyttävältä (ja vaativalta), että vaihdoin nimen pikimmiten. Sillä sanoilla on merkitystä.


Nyt listan nimi on TOPI. Se tulee englanninkielen sanasta top ja numerosta 1, mutta Topi kuulostaa kotoisammalta. Äkkiseltään saattaisi luulla, että nyt vain top1 ja paras kelpaa, mutta ei, ei ei! Nyt riittää se, että tekee yhden asian kerrallaan. Sen mikä kullakin hetkellä on tärkeintä. Eikä kahvitauoista kannata syyllisyyttä kantaa, ne ovat aivan oleellinen osa minkä tahansa työn loppuun saattamista.


Joskus voi olla aikoja, jolloin Topi on se, että nousee sängystä. Muistaa hengittää, vaikka sekin sattuu. Pukee päälleen. Sitten syö. Muistaa juoda vettä. Lepää. Hoitaa vain elintärkeät ja sen jälkeen välttämättömimmät asiat. Vaatimatonta elämää, mutta vaativa elämäkö on tavoiteltavaa?


Opettelen iloitsemaan tekemisistäni!


On paljon asioita, jotka voi listata, mutta joita ei hartiavoimin saa suoritettua vaikka kuinka huhkisi. Perunamaata muokatessa mietin, että euroilla mitattuna ei mitään järkeä vöyhkätä tunteja kädet kyynärpäitä myöten mullassa, ostaa siemenperunat sun muut ainehet ja lopulta kerätä muutama kuukausi myöhemmin pari sankoa perunaa. Aurinko porotti, nosti hien pintaan. Multa oli kuohkeaa ja kastemadot muhkeita. Uurastuksen jälkeen sukelsin Renkajärveen, joka huuhteli ja viilensi minut. Kahvi maistui ja suklaatakin löytyi kaapin kätköistä. Pihakeinussa istuessa inspiraatio iski ja kirjoitin laulun sanat. En osaa säveltää, mutta veljeni osaavat. Annan heille sanojani ja odotan ilolla mitä syntyy. Ja Topi kiittää!


Voi olla, että kesän lopulla kasvimaani on nollasato. Voi olla, että sepelvaltimoni ovat kalkkeutuneet. Voi olla, että korona. Voi olla, että lama. Voi olla, ettei laulata. Voi olla. Voi voi.


Mutta voi olla, että rokote löytyy. Voi olla, että vähempi riittäisikin. Voi olla, että sydämeni jaksaa kauan. Voi olla, että synnytän vielä monta laulua. Ja tiedä vaikka puutarhani kasvaisi kirsikkakonvehteja.

Rakkaudella,
Ansku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s