Toka kirje

Tervehdys Rimmilästä!


Edellisestä kirjeestäni on vajaa viikko. Kun 70-80 -luvuilla kirjoitin kirjeitä Japanista Suomeen ja sitten Suomesta Japaniin, oli tahti toinen. Siitä kun kirjeen tiputti postilaatikkoon kesti noin viikon, että se on perillä. Vastaanottaja kirjoitti vastausta temperamentistaan riippuen päivästä kuukausiin ja sitten posti kuljetti kirjettä minulle viikon. Yhteen rundiin meni siis lyhimmillään pari viikkoa ja pisimmillään mitä lie.


Kirjeiden kirjoittaminen oli oleellisin viestintäkeino kaukana asuvien ystävien kanssa. Puhelut maksoivat noin viisituhatta yeniä eli reilu sata markkaa kolmesta minuutista. Mummolle ja papalle soitettiin jouluna ja äitienpäivänä. Kavereiden kanssa ei edes haaveiltu puheluista. Kolmessa minuutissa munakellon tikittäessä ei tosin ehtinyt kertoa juuri mitään. Ehkä oleellisinta olikin äänen kuuleminen. Väre joka ei kirjeessä välity.


Pidemmät tarinat äänitettiin c-kaseteille. Muistan istuvani olohuoneen lattialla Tokyon lähiökodissamme Ikebukurossa äänittämässä kasettia mummolle ja papalle. Luettelin englanninkielisiä sanoja, joita olin oppinut. Right hand – left hand. En muista mitä muuta sanoin, mutta tuokin auttaa monessa tilanteessa mm. risteysalueilla. Sanavarastoni on sittemmin laajentunut ja myös up – down -akseli on tullut tutuksi.


Olen joidenkin mielestä raskassoutuinen (ainakin down-vaiheessa) ja se on loogista, sillä soudan ja huopaan fifty-fifty. Koska en halua karkottaa sinua heti alkuun synkistelemällä, aion jakaa puhdasta iloa, keveyttä ja rentoa meininkiä. Ilon jakaminen on tärkeä asia. Koska olemme kuolevaisia. Tulee päivä, jolloin olomuotomme vaihtuu. Sen tarkempaa tietoa minulla ei ole kuin, että keho jossain määrin maatuu (paitsi jo on syönyt koko elämänsä mamanuudeleita sekä muita säilöntäaineistettuja ja ”E-vitaminoituja” tuotteita).

Monet uskovat kuolemanjälkeiseen elämään, vainajalaan, taivaisiin ja helvetteihin, jälleensyntymisiin ja nirvanoihin. En tiedä mihin uskoisin ja sitä pohtiessa aion iloita tästä ainokaisesta elämästä, jota juuri nyt elän. Ja moninkertaistaakseni ilon, aion jakaa sitä (ns. korkeampaa matematiikkaa).


Keveästi iloinen asia viime viikoilta on Cindi, joka tuli kotiimme parahiksi ennen jouluaattoa. Enkä ole Cindistä lainkaan mustasukkainen, vaikka mieheni vieraileekin yösydännä hänen luonaan portaiden alla olevassa komerossa toistuvasti.


Vertailu tekee ihmisestä onnellisen tai onnettoman, on Leo Tolstoi sanonut ja olen samaa mieltä. Kyykkypissaaminen pihan perällä jumalaisen tähtitaivaan alla on mahtavaa, paitsi jos on nivelrikkoiset polvet ja perspakkanen. Mutta ilman kyykkyilyä ja ravaamista ulkohuussiin ja takaisin parin kuukauden ajan pakkasten kiristyessä, en ehkä ymmärtäisi minkä helpotuksen Cindi Basic Separett toi elämäämme.


Polttava vessa ansaitsee paikan maailman sadan ihmeen joukossa. Kaikki jätös mikä meistä lähtee palaa hetkessä hyppyselliseksi tuhkaa. Tämän yritän muistaa kaiken hätäni keskellä.

Lämpimin terveisin,
Ansku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s